Miksi minä en armahtaisi kun Hän teki niin?

Valitsenko armahtavaisuuden?

"Tulkoon minun lempeyteni kaikkien ihmisten tietoon" - Fil. 4:5, olen Raamatun sanoja käyttäen monesti rukoillut. En kuitenkaan kertaakaan siitä syystä, että olisin kokenut olevani lempeä vaan koska olen sitä koko sydämestäni halunnut olla.

- - anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Luuk. 11:9

Edellisen, "Onko minulla jotain silmässä?", kirjoituksen jälkeen lapseni kävi suihkussa niin, että siihen jätetyt vaatteeni kastuivat. Sen huomatessani moitin häntä kiukkuisena. Seuraavana päivänä suihkuun mennessään sama lapsi minulta kysyi: "Äiti, mihin voisin laittaa vaatteesi, jotka ovat täällä?" Huusin askareideni keskeltä alakerrasta yläkertaan, enkä yhtään lempeään sävyyn: "Katso itse, minne ne voi laittaa."

Myöhemmin suihkusta tultuani en löytänyt etsimääni vaatteita mistään. Lapset olivat jo nukahtaneet. Kun tajusin, että lapsi oli päättänyt laittaa täysin puhtaat yövaatteeni likapyykkikoriin, minun teki välittömästi mieli sanoa ääneen, mitä siitä ajattelin. Ainut, mikä minua esti, oli se, että kaikki muut nukkuivat. Ilman Jumalan jo aikaan saamaa eheytymistyötään minussa en olisi aikaisemmin piitannut siitäkään. Nyt pystyin kuulemaan Pyhän Hengen hiljaisen kehoituksen: "Sinä et sano tästä asiasta mitään." Päätin olla kuuliainen ja kuiskaten vakuutin: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä annan hänelle anteeksi enkä sano tästä mitään." En kuitenkaan ollut ymmärtänyt, mitä sanani tarkoittivat, sillä aloin samantien suunnittelemaan, miten seuraavana päivänä lapselle "nätisti" saisin sanottua että minun vaatteitani ei ole kellään lupaa laittaa likapyykkikoriin! Pyhä Henki puuttui välittömästi uudestaan ajatuksiini muistuttamalla entistä tiukempaan sävyyn: "Sinä et sano tästä asiasta hänelle mitään!" Taivaallisen Isän, kaikkivaltiaan Jumalan, valtavan suuri rakkaus ja Pyhän Hengen käsinkosketeltava läsnäolo sai minut ottamaan ison askeleen asenteessani taaksepäin ja katsomaan omaa sisintäni lapsen tekemän päätöksen sijaan.

Seuraavana päivänä sain palautetta "Onko minulla jotain silmässä?" - tekstistä ystävältä, joka oli tuon opetuksen keskeisessä roolissa. Hän sanoi kohdalleen kolahtaneen eniten sanat: "Lapsi vastasi: `Se kun häntä aina syytetään siitä, että hän tekee jotain väärin.`"

Siinä vaiheessa ymmärsin - ja iloitsin siitä - että Jumala on tarttunut asenteisiini, jotka tarvitsevat muutosta, koska ovat vahingollisia sekä itselleni että ympärilläni oleville ihmisille. Iloitsen Jumalan armosta ja rakkaudesta minua kohtaan. Näen jälleen kerran niin selkeästi, että Jumala todellakin on kuullut avunhuutoni ja nähnyt turhautumiseni kamppailuissa omien vajavaisuuksieni kanssa.

Samana päivänä tulin lukemassani kirjassa kohtaan, jossa olivat sanat:

Kun pääsemme siihen, että lakkaamme osoittelemasta sormella, olemme saavuttaneet todella paljon - -  "Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan." (oma lisäys: Matt. 7:1) Laupeus on armahtavaisuutta - - "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon" (Fil. 4:5). Tämä sana on peräisin kreikan kielen sanasta, joka kirjaimellisesti tarkoittaa armahtavaisuutta: sitä, että tiedät voivasi syyttää jotakuta, mutta sen sijaan valitset armahtavaisuuden. Tuomitseminen on armahtavaisuuden vastakohta. Armahtavaisuus on valinta. Muista, aina kun valitset tuomitsemisen, et ole armahtavainen. Me nimittäin tosiaan voimme pysähtyä ja valita armahtavaisuuden.  Täydellinen anteeksiantamus, R.T. Kendall

Vihdoin olin ymmärtänyt, miten lempeäksi tullaan eikä se kuulostanut yhtään vaikealta! Entäs oliko se yhtä helppoa käytännössä kuin miltä se luettuna kuulosti?

Sain samantien kohdata tilanteen, jossa "ihan oikeasti en enää jaksannut sitä, miten huonosti ihmiset minua kohtelevat." Jouduin kamppailemaan kovan matsin ajatusteni kanssa päästäkseni edes lähelle armahtavaisuuden tunnelmaa. Miten mahdottomalta minusta sillä hetkellä tuntuikaan ajatus: "Mitä ihmiset tehköötkin, sinun huultesi sanassa minä pysyn ja kavahdan väkivaltaisen teitä." - Ps. 17:4 "Miten minä voisin olla toisille hyvä kun he eivät tunnu välittävän minusta pätkääkään?" huusin epätoivoisena Jumalan puoleen. Olinhan päättänyt valita armahtavaisuuden, mutta en näyttänyt kuitenkaan kykeneväni siihen.

Pyysin Jumalaa auttamaan minua. Ja Hän teki niin.

Minulla on ollut aamuisin tapana lukea Raamatusta vanhaa testamenttia jatkaen aina siitä, mihin edellisenä päivänä olen lopettanut. Tällä kertaa lukiessani, ja samaan aikaan pyörittäessäni oikein makealta maistuvia kostonajatuksia mielessäni, ajattelin: Pitäisikö minun lukea psalmeja tänään kun en sitä vähän aikaa ole tehnyt? Avasin Raamatun samantien suurinpiirtein psalmien kohdalta ja minulle katsoivat vastaan Raamatun sivulle kiinnitettyyn muistilappuun kirjoitetut sanat:

Minä en sano: "Niinkuin hän teki minulle, niin teen minä hänelle." Sananl. 24:29

Näitä sanoja lukiessa koston ajatuksen vaihtuivat näkyyn Golgatan ristille naulitusta verta vuotavasta Jumalan Pojasta, joka sanoi:

Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät. Luuk. 23:34

Miksi minä en armahtaisi kun Hän teki niin?