Lihapiirakkaa ja marjoja
- Elämä elävän Jumalan Sanan valossa
- Apr 2, 2019
- 2 min read
Jumala, joka näkee jokaisen ajatuksen.
Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua". Jes. 41:13
Eräänä perjantaina olin kylässä ystävällä, joka aina tarjoaa minullekin ruokaa silloin kun hän itse syö. Sillä kertaa kun saavuin kylään, hän söi lihapiirakkaa ja minulle hän tarjosi teetä. Jostakin syystä en kuullut kun hän kysyi, haluaisinko syötävää. Katsoin lihapiirakkaa hänen lautasellaan ja mietin, kuinka minun tekisikin mieli lihapiirakkaa, mutta päätin, etten sano mitään. Ostan kotiin epäterveellistä ruokaa vain harvoin, siitä syystä meillä ei melkein koskaan syödä lihapiirakkaa ja ystäväni syödessä minun olisi niin tehnyt mieli sitä!
Saman viikon sunnuntaina menin seurakuntaan, jossa en aikaisemmin ollut käynyt. Siellä oli kokouksen jälkeen ruokajakelu. Tarjolla olevia ruokia jäi iso määrä yli ja niitä oltiin viemässä pois kun päätin ottaa loputkin ylijäämistä suljetuista muovipusseista meille kotiin pakkaseen. Arvelin, että niissä olisi makeata pullaa, mutta en nähnyt kiinni sidottujen pussien sisälle.
Kun kotona avasin seurakunnasta tuomani viisi pientä muovipussia ja järjestelin niiden sisällön lautasille, keittiömme pöydällä oli kymmenen lihapiirakkaa, pizzapaloja ja iso määrä muuta suolaista piirakkaa!
En voinut kuin ihmetellä sitä, miten Jumala haluaakaan osoittaa Hänen hyvyyttään ja sitä, että Hän tietää jokaisen ajatukseni ja on kanssani jokaisen askeleen.
Kun seuraavana päivänä olin töissä ja vieläkin ihmeissäni lihapiirakoistani, minulta kysyttiin, syövätkö lapseni marjoja.
Olin juuri kertonut, miten heitän kotona jatkuvasti ruokaa roskiin, koska lapset eivät tunnu syövän minun pois ollessa paljon muuta kuin hedelmää. En ollut vielä ehtinyt mainita enkä muistamaankaan, kuinka toinen lapsistani oli jo pitkään pyytänyt minua ostamaan marjoja voidakseen valmistaa itselleen mieluisaa syötävää. Nyt minulta kysyttiin: Kuinka paljon teille mahtuu marjoja pakkaseen?
Miten olikaan ihanaa saada lapsille sanoa, että Jumala antoi meille lihapiirakkaa ja marjoja!
Herran siunaus rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää. Sananl. 10:22

Comentários