Kipu täytyy kohdata, jotta syntyä voi uutta
- Elämä elävän Jumalan Sanan valossa
- Sep 14, 2015
- 2 min read
Updated: Mar 11, 2022
Odotanko uutta elämää?
Jäin miettimään ja rukoilinkin Jumalalta ymmärrystä sunnuntaina ylleni pukemille harmaille vaatteille (alku tekstissä "Minun Jumalani iloitsee minusta"). Myös sisimmässäni yhä voimistuvaan ahdistukseen olin ystävien kanssa monesti rukoillut ymmärrystä ja apua.
Eräänä päivänä heti rukouksen jälkeen Jumala puhui minulle Sanansa kautta:
- - te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi. Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan. Joh. 16:20-21
Näiden sanojen jälkeen saatoin jo hieman iloita ahdistuksestani! Ymmärsin, että minussa on syntymässä uutta ja siihen luonnollisesti kuuluu kipua. Aloin muistelemaan myös omien lasteni syntymisiä, joista ensimmäinen kesti alle kolmen tunnin ja toinen vain viisikymmentä viisi minuuttia. Kummankaan kohdalla en ehtinyt saamaan minkäänlaista kivunlievitystä - tuska siis todellakin oli sietämätön. Jotenkin tunnuin tämänkin kautta ymmärtäväni, että nopeaan hengelliseen kasvuuni ja sieluni eheytymiseen on luonnollisena osana kovaa tuskaa ja kipua. Molemmat lapseni syntyivät täysin terveinä, yli nelikiloisina, ulkonäöltään melko kaukana "normaalista" vastasyntyneestä - he näyttivät muutaman päivän ikäisinä muutaman kuukauden ikäisiltä. Ja se todellakin kuvastaa juuri sitä, miltä minusta uskoontuloni eli uudestisyntymiseni jälkeen on tuntunut.
Urheilijoiden parissa paljon käytetty sanonta "tuska tuottaa tulosta" ja Pekka Simojoen laulun "Itkemättömät itkut" sanat "kivun kautta Jumala luo uutta" ovat todellakin paikkaansapitäviä sille, joka on antanut Jumalalle koko elämänsä. Kipu täytyy kohdata, jotta syntyä voi uutta.
Seuraavana päivänä sainkin lisää rohkaisua Jumalan Sanasta:
Sinä, joka olet antanut meidän kokea paljon ahdistusta ja onnettomuutta, sinä virvoitat meidät jälleen henkiin, ja maan syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin. Ps. 71:20
Mieleeni nousivat vielä Raamatun sanat, jotka muistuttivat siitä, että ahdistusten keskellä meitä on kehoitettu pitämään kiinni uskosta:
- - Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi - - vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan." Ap.t. 14:20-21
Lopulta Jumala antoikin minulle ymmärryksen sekä ahdistukseen että harmaisiin sunnuntaina ylleni pukemiin vaatteisiin:
Hänestä ei tunnu miltään, vaikka tapahtuisi jotakin todellista. Hän ei tunne surua eikä iloa. Hänen elämänsä on tasaisen harmaata. Hän on eri tilanteissa vain jäykkä ja jännittynyt ja ihmettelee omaa reagoimattomuuttaan. Vähitellen hänen sisimpäänsä kehittyy käsittämätön ahdistusmöykky, joka koostuu purkamattomista tunteista, elämättömästä elämästä - - Kun ahdistusmöykky saadaan sulamaan hänen sisimmästään, myös hänen tunteensa alkavat vapautua ja toimia normaalisti. Seppo Jokinen, Rikotusta eheä
Samalla kun Jumala ilmoitti alkaneensa tekemään eheyttävää työtään tukahdettujen tunteideni parissa, Hän myös muistutti Sanansa kautta lupauksestaan:
Hän antaa meidän sielullemme elämän. Ps. 66:9

Comentários