top of page

Minun Jumalani iloitsee minusta

Updated: Mar 11, 2022

Näkeekö Jumala kun minua ahdistaa?



Lapset olivat viikonlopun pois kotoa ja olin suunnitellut viettäväni lauantaipäivän ikkunanpesun parissa. Heti herättyäni aloin saamaan puhelimeeni tekstiviestejä tyyliin - Jumalaa ei ole olemassa ja sinä olet idiootti ( - - nykyisessä merkityksessään loukkaava ilmaus, jolla tarkoitetaan vähälahjaista tai tyhmää ihmistä. Arkikielessä "idiootiksi" saatetaan haukkua ketä tahansa, joka tekee puhujan mielestä jotain tyhmää tai ajattelematonta. - www.wikipedia.fi). Vaikka selkeästi ja asiallisesti lähettäjälle ilmaisinkin, että en ole kiinnostunut kuulemaan hänen loukkaavaa mielipidettään minua ja minun uskoani kohtaan, hän ei kuitenkaan nähnyt minkäänlaista estettä jatkaa kiivaiden ajatustensa esiin tuomista tekstiviestien välityksellä minulle vielä seuraavienkin tuntien aikana.


Olin koko päivän todella ahdistunut ja voin honosti. Juuri silloin kun olin päättänyt kerätä itseni ja sanko kädessäni suuntauduin pesun tarpeessa olevan parvekelasin puoleen, soi puhelimeni. Soittaja oli ystävä, jota olin yrittänyt tavoitella jo monen päivän ajan, joten vastasin hänelle: "Ei ole yhtään huono hetki ja ajoitus on aivan täydellinen!" Laskin sangon kädestäni siihen paikkaan ja vaihdettiin viime päivien kuulumiset. Lopuksi mainitsin myös lyhyesti ahdistukseni, jonka puolesta tai oikeastaan vastaan, rukoilimme, mutta en kokenut minkäänlaista muutosta voinnissani. Kun puhelu loppui, ulkona jylisi ukkonen, salamoi ja satoi kaatamalla vettä - ikunnanpsesu jäikin sikseen.


Ahdistus sisimmässäni sen kun paheni ja lopulta vetäydyin sohvan nurkkaan itkemään pahaa oloani Jumalalle pois. Sanoin: "Jumala, Sinä näet minun ahdistuksen, tuskan ja yli ymmärrykseni käyvän yksinäisyyden tunteen. Minä haluaisin vain, että joku tulisi ja halaisi minua", nyyhkytin sydämeni pohjasta kuin pikkulapsi. "Sinä voit lähettää tänne jonkun halaamaan minua", lisäsin.


Aamulla oli eräs toinenkin kaveri minulle soittanut ja olin maininnut lyhyesti, minkälaisia viestejä olin vastaanottanut ja kuinka pahalta minusta tuntui. Juuri kun olin siirtynyt sohvalle rukoilemaan, tämä kaveri lähetti minulle viestin: "Olen iloinen sinusta. Se, että haluat elää Jumalalle, nenä Raamatussa, on mahtava juttu." Näitä sanoja lukiessani tajusin, että hetki sitten olivat nousseet mieleeni eräältä toiselta henkilöltä joitakin päiviä sitten viestissä saamani sanat: "Sinusta iloiten...". Samalla muistin myös kolmannen henkilön hiljattain minua halatessaan sanoneen: "Minä iloitsen sinusta." Nuo sanat lohduttivat minua vaikka kipu sisimmässäni ei hellittänyt vieläkään. Itkin läpi illan ja tunsin itseni todellakin yksinäiseksi. En kokenut halua soittaa ystäville - itseasiassa, en olisi voinutkaan, koska prepaid liittymälläni ei ollut puheaikaa - vaan halusin, että joku tulisi minun luokseni ja osoittaisi välittävänsä minusta.


Ennen nukkumaanmenoa kävelin ohi televisiosta, jossa pyöri TV7 kanavalla ohjelma "Varustamo". Kun kuulin juontajan sanovan sanat, joita olin juuri Raamatustani lukenut, lankesin maahan, katsoin tuota miestä ja vain itkin. En oikeastaan edes ymmärtänyt, mitä hän puhui. Tuntui vaan, että Jumala katsoo minua tuon ruudun kautta ja haluaa lohduttaa. Istuin lattialla ja itkin, koska olin niin iloinen. Ohjelman loputtua menin katsomaan juontajan mainitsemia sanoja uudestaan Raamatustani toivoen ymmärtäväni niistä jotain. Käänsin sivua tuon jakeen alaviitteen mukaan ja seuraavaksi olin lukemassa sanoja: "- - sinun Jumalasi iloitsee sinusta." - Jes. 62:5


Sunnuntai aamulla istuin, vieläkin yksin, seurakunnan Jumalanpalveluksessa. Kesken saarnan vilkaisin olan yli ja näin ovesta minuun päin kävelevän kaverin, jolta olin saanut edellisenä iltana "olen iloinen sinusta..." - viestin ja jota en todellakaan osannut odottaa näkeväni seurakuntani kokouksessa. Kaveri nimittäin asuu ihan eri paikkakunnalla ja sitäpaitsi hänen piti olla sinä päivänä töissä!? Hän istui viereeni ja huomasin hänellä olevan jalassaan harmaat housut. Lisäksi hänen paitansakin sävy oli lähellä housujen väriä.


Kun olin ollut kotona valmistautumassa lähtöön, tartuin vaatekomerossani harmaisiin farkkuihin, joita todellakin inhoan pitää päälläni. Joka kerta niitä käyttäessäni olen joutunut toteamaan, että ne eivät ole minua varten, koska olen tuntenut oloni erittäin epämukavaksi noissa housuissa. Puin ne kuitenkin jostakin syystä päälleni eikä sitten aikaa enää riittänyt housujen vaihtamiseenkaan. Päälle puetun harmaan paidan vaihdoin kuitenkin viime hetkellä mustaan, jotta epämukavaa oloani helpottaisi edes jonkun verran. En yhtään tykännyt olla kokonaan harmaaseen puettuna. Ajaessani autolla kiinnitin huomioni tien vieressä kävelevään ihmiseen, jolla oli harmaat housut ja ajattelin - on näköjään muillakin harmaat housut eikä niissä ole mitään vikaa. Parkkeerattuani autoni osui silmiini toinen ihminen harmaissa housuissa. Jälleen ajattelin, että ihan kivan näköisethän ne harmaat housut ovat. Ihmettelin tuota harmaiden housujen juttua, josta en ymmärtänyt yhtään mitään.


Katsoin kaveria, joka oli ilmestynyt viereeni istumaan yllään harmaat housut ja harmaa paita. Mietin omaa aamuista harmaaseen pukeutumistani sekä matkalla noteeramiani harmaaseen pukeutuneita ihmisiä, jonka jälkeen jäin mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mitäköhän Jumala sillä puhuisi?


Kokouksen loputtua kaveri tuli meille käymään. Olimme sohvalla jutelleet ja menossa laittamaan ruokaa kun kaveri osoitti sohvani nurkkaan päin ja sanoi: "Saanko tulla sinne viereesi ja halata sinua?" Koitin kääntää aihetta takaisin ruoanlaittoon, mutta kaveri vaan oli sitä mieltä, että hänen kuuluu ensin halata minua. Annoin hänelle luvan siihen ja itkin siinä suurinpiirtein seuraavat kaksikymmentä minuuttia tajutessani, että Jumala todellakin oli lähettänyt jonkun halaamaan minua! Ja vielä täsmälleen siihen paikkaan, mihin olin pyytänytkin!


Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni. Ps. 94:19



Recent Posts

See All

Comments


    Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. 1. Joh. 4:19

    Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. 2.Tim. 3:16-17

    © 2015-2025 

    Elämä elävän Jumalan Sanan valossa

    bottom of page