Jumalan rakkaus

Hän tekee, minkä sanoo.

Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa. 1. Joh. 3:18

Siitä saakka kun muutimme tähän uuteen kaupunkiin, on Jumalan siunaava käsi näkynyt ihmeellisesti perheemme yllä. Viime päivinä minusta on tuntunut, että haluaisin unelmoida enemmän; odottaa Jumalalta paljon suurempia siunauksia. Tavallaan uskon ja koen, että Jumala haluaa minun tekevän niin.

Minulla on tunne, että minun on kurottauduttava uskossa sen puoleen, minkä koen sisimmässäni syttyneen palamaan. Jokin minussa epäilee ja jopa pelkää unelmoida ja mieleeni ovat tulleet - yhtä usein kuin häivähdys itse unelmasta - sanat: "Onko Jumala todella sanonut niin?" Unelmoimani ei nimittäin kuulosta kovinkaan järkeenkäypäältä eikä edes mahdolliselta toteuttaa.

Jumala tuntuu Raamatun kautta puhuvan Sanoillansa kuin suoraan väistämääni unelmaan, joka ei sinänsä lisää asiaan yhtään sen enempää logiikkaa. Satuin lukemaan myös vanhan kirjoitukseni "Mistä minä unelmoin?", jonka kautta Jumala muistutti lupauksistaan minua kohtaan. Hän muistutti siitä, että Hän on luvannut korvata minulle niin paljon; todella paljon. Jumalan Hengen kosketus ulottui syvälle sisimpääni, mutta ei vieläkään järkeeni. Raamatusta tulivat vastaan Sanat: " - - sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka - - kutsuu olemattomat ikäänkuin ne olisivat. - - Abraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, - - eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki - - " - Room. 4:17-19 Aabrahamkin näki, että Jumalan lupaus ei ollut järkevä, saatikas mahdollista toteuttaa!

Erääseen WhatsApp ryhmään jaettiin Raamatun sanat: "Tulkaa takaisin varustukseen, te vangit, joilla on toivo; myös tänä päivänä minä julistan: kaksin verroin minä sinulle korvaan." - Sak. 9:12 Jumala myös osoitti, että Hän tekee, minkä sanoo. - 4. Moos. 23:19

Kesken muun keskustelun minulle sanottiin: "Minä voin viedä huomenna sinun lapset uimaan." Rehellisesti sanottuna kamppailin myös tässä asiassa koko illan uskon ja epäuskon välillä, sillä jotenkin se tuntui minulle niin epätodelliselta, että joku haluaa viedä minun lapseni uimaan (mitä itse inhoan koko maailman asioista kaikkein eniten) ilman, että olisin pyytänyt häntä tekemään niin tai edes kertonut tarvitsevani asiassa minkäänlaista apua.

Todellisuudentajuni horjumisesta huolimatta tapahtui kuten luvattu oli ja toinen lapsistani lähti onnellisena hänelle vielä puolitutun tädin mukana uimahalliin. Seuraavaksi tuli ystävältäni, joka samanaikaisesti on myös seurakuntamme pastorin vaimo ja jonka auto oli liikkeelle lähtiessään kirjaimellisesti pullollaan seurakuntalaisten lapsia hänen omansa lisäksi, tuli muutaman tunnin kuluttua viesti: "Olemme nyt McDonalds´issa syömässä ja sitten voi hakea lapsen - - ." Se oli hetki kun lopetin ajattelemisen kokonaan.

Nimittäin olimme vuosia eläessämme erossa läheisistämme ja ystävistämme - minä sekä molemmat lapseni -  odottaneet, että joku jonakin päivänä, ihan tavallisena - kesäisenä, talvisena, syksyisenä tai keväisenä -  päivänä, tulisi ja vaikka vaan kysyisi: "Mitä teille kuuluu?" Olimme odottaneet myös, että joku haluaisi olla meidän kanssa; että joku iloitsisi meistä; että joku haluaisi meitä jollakin tavalla keskellä raskasta arkea rohkaista, auttaa tai tukea. Odotuksistamme - ja jopa suorista pyynnöistämme huolimatta - emme monen vuoden aikana saaneet ihmisten kautta kokea, että Jumala rakastaa meitä seurakunnan seinien ulkopuolella.

Nyt minun lapseni oli viety uimaan ja sen lisäksi vielä syömään hampurilaista enkä minä osannut ajatella mitään. Jumalan Henki kuiskasi sydämeeni sanat: "Minä korvaan kaksin kerroin." Minä murruin; enkä vain sen tähden, että Jumala oli minulle tai minun lapselleni tehnyt niin, vaan myös sen tähden, että Jumala oli voinut tehdä myös neljälle muulle lapselle niin.

Jumala etsii ihmisiä, joiden kautta Hän voi rakastaa. Hän halajaa siunata niitä, jotka siunaavat toisia. Miksi tämä uusi ystäväni on vasta kolmas näkemäni sellainen? Missä ovat ne Jumalan miehet ja naiset, jotka tarjoavat muille sitä ehdotonta rakkautta, jota itse ovat Jumalalta saaneet? - 1. Joh. 4:19