Jumalan johdatus

Silloin kun me halutaan kuulla se.

Daavid ottaa tavakseen kysyä mielipidettä valinnoistaan Jumalalta. Max Lucado, Oman elämäni jättiläiset

Kun Jumala oli lupauksensa mukaisesti vihdoin antanut meille uuden kodin, pyysin Häneltä myöskin seurakuntaa, jonka Hän on meille uudella paikkakunnalla valinnut. Minulla ei olisi ollut mitään vaikeuksia löytää itselleni mieluisaa seurakuntaa, sillä olin vuosien varrella tutustunut moneen aivan ihanaan uskonsisareen, jonka seurassa olisin voinut viettää mukavaa aikaa minkälaisessa paikallisessa seurakunnassa tahansa. Pelkokaan ei minua sidonnut enää, joten olisin varmasti päässyt jopa eturiveille esiintymään niistä monessa - olenhan saanut Jumalalta aivan mahtavia lahjoja matkani varrella! Lisäksi olin viime vuosien kokemuksistani kerännyt runsaasti viisauttakin mukaan, josta varmasti olisi hyötyä vaikuttaa myös päättäjiin. Mainittakoon vielä, että suuri osa Jumalan minulle antamista ystävistäni kuuluvat pastoriperheeseen.

Ihmisten suosion etsiminen kuten ei myöskään omien nautintojen tavoitteleminen ole kuitenkaan minun juttuni, niinpä halusin kuulla Jumalaa.

Kohdatessaan filistealaiset autiomaassa ensimmäisen kerran "Daavid kysyi silloin Herralta" (1. Sam. 23:2). Tuntiessaan itsensä pieneksi vihollisensa rinnalla "Daavid kysyi uudelleen Herralta" (23:4). Joutuessaan amalekilaisten hyökkäyksen kohteeksi "Daavid kysyi Herralta" (30:8). Ollessaan epäietoinen siitä, mitä tehdä Saulin kuoleman jälkeen, "Daavid kysyi Heralta" (2. Sam. 2:1). Tultuaan kruunatuksi kuninkaaksi ja jouduttuaan filistealaisten takaa ajamaksi "Daavid kysyi Herralta" (15:9). Daavid löi filistealaiset, mutta he hyökkäsivät uudestaan, joten "Daavid kysyi Herran neuvoa" (5:23). Daavidilla oli Jumalan numero pikavalintanäppäimessä. Max Lucado, Oman elämäni jättiläiset

Kun olin asettautunut, vihdoin siis vapaana pelon jättiläisestä, uuteen kaupunkiin, minäkin kysyin Herralta. Kuljin ystävieni seurassa, mutta samaan aikaan odotin koko ajan Jumalaa. Sydämeni halu oli seurata Häntä, ei yhtäkään ystävää.

Inhimillisesti löytyi monenlaisia haasteita seurakunnan valitsemiseen: autoni kulutti aivan liikaa polttoainetta tuloihini nähden, millä oli vaikutusta pidemmille - minulle mieluisille - ajomatkoille lähtemiseen; vain tyydyttävän tasolle jäävä englanninkielisen puheen tuottaminen ja ymmärtäminen vaikutti minulle muuten mieluisassa seurakunnassa viihtymiseen; lapseni halusivat yleensä lähteä eri seurakuntaan kuin mitä itse olisin valinnut.

Enempää ei minun tarvitse kertoa kuvaillaakseni sotkua, joka syntyi miltein joka viikonlopun lähestyessään. Halu oli suuri olla seurakuntayhteydessä, mutta mikään ei oikein tuntunut sujuvan melkein milloinkaan. Kaikista eniten seurakunnan valintaan vaikuttava ongelma kuitenkin puuttui - yhdessäkään kokouksessa, jossa kävin, ei ollut vikaa saarnassa!

Näistä kuitenkin mitättömistä haasteista huolimatta: kivoja paikkoja löytyi ja mukavaa yhdessäoloa oli riittävästi, mutta jotain puuttui - Jumala ei ollut vieläkään Hänen tahdostaan puhunut. Kunnes eräänä päivänä, jotenkin monen asian yhteissummana, sain yhdestä vierailemastani seurakunnasta kutsun esittää heidän sunnuntain jumalanpalveluksessa Jumalalta armolahjana saamani profetaalinen tanssi. Vaikka se aiheutti alkuun suurtakin jännitystä, tiesin pian, että päivä oli siihen oikea. Tunsin sisimmässäni ennenkokematonta iloa sitä ajatellessani. 

Edelliset tanssikerrat yleisön edessä eivät olleet minusta tuntuneet mukavilta ollenkaan, koska silloin en ollut vielä täysin vapaa peloista enkä saanut kokea tarvittavaa hyväksyvää ja rohkaisevaa ilmapiiriä niin kuin olisin vahvistuakseni tarvinnut.  Joka kerta olin tanssinut vain, koska Jumala oli minua pyytänyt tekemään niin.

Astuessani sinä sunnuntaina tanssivaatteet ylläni seurakunnan tiloihin koin yhä edelleen iloa enkä pelkoa. Ennen kun tanssin, kerroin seurakunnan edessä Jumalan vapauttaneen minut peloistani ja sitä myötä rauha sisimmäsäni yhä lisääntyi. Pelkoa ei ollut vieläkään. Mikrofoni kädessäni oli ollut aikaisemmin suurin pelkoni, nyt pidin kiinni siitä iloiten! Kun tanssin, pelkoa ei tullut silloinkaan. Olin vapaa! Vihdoinkin vain iloitsin ja nautin! Kun lopetin, sain osakseni hyväksyviä katseita ja koin ympärilläni rakkautta ilman sanoja. Myös omaan sisimpääni syttyi Jumalan vuodattama rakkaus - kaikki paikallaolijat muuttuivat yhtäkkiä kuin uudeksi. Enää en nähnyt ympärilläni minulle vieraita ihmisiä vaan perheen, jossa rakastettiin ja kunnioitettiin toinen toisiaan. Minulle tuli tunne, että kuulun tähän perheeseen. Koin rakastavani tätä perhettä koko sydämestäni. Yhtäkkiä koin olevani kuin kotona.

Seurakunnasta lähtiessäni sanoin ystävälle: "Minulla on sisimmässä niin vahvana tunne, että minun on oltava täällä ensi viikonloppuna kun on joulu." Olin jo sopinut sille päivälle muuta, mutta samalla muistin, että jostakin syystä olin myös maininnut, että vaihtaisimme tekemämme suunnitelman toiselle päivälle mikäli minulle ja lapsilleni tulisi jouluaatolle muuta. Ja näin tuntui, että tapahtuikin.

Samana iltana luin Raamatusta: " - - seurakunnat vahvistuivat uskossa ja saivat - - yhä enemmän jäseniä." - Ap.t. 16:5

Vaikka en ihan heti asiaa aiheeseen yhdistänytkään, iloitsin nyt siitäkin, miten Jumala oli antanut pari viikkoa aikaisemmin minulle ihmeellisesti uuden autonkin! Sain vaihdossa, maksamatta mitään ylimääräistä, edellisen tilalle auton, jolla minun ei enää tarvitse laskea ajaessani kustannuksia ja joka kooltaan on silti - naiseksi vaativia - tarpeitani vastaava! Vuosiluvultaan se on peräti 6-vuotta uudempi ja arvoltaan miltein tuplasti arvokkaampi kuin edellinen omistamani auto. Sain tuon auton omakseni - selvänä siunauksena Jumalalta - vain siitä syystä, että kukaan muu ei ollut sitä kuukauteen kysynyt!

Mutta kun jouluaatto lähestyi ja päivä, jolloin olin suunnitellut kertovani seurakunnassa Jumalan antamista ihmeellisistä kokemuksistani heidän keskellään, alkoivat suuret rakkaudentunteeni hiipimään pois ja samaan aikaan mieleni epäilemään, oliko tuo kaikki edes totta, mitä olin ajatellut. Yritin pitää kiinni uskossa ajatuksistani ilman, että olisin tuntenut yhtään mitään. Olihan joka tapauksessa kyseinen seurakunta ollut ennen tunnekuohujakin aivan ihana!

Jumala ei kuitenkaan jätä mitään meille tärkeää elämässämme sattuman varaan vaan pitää aina huolen siitä, että Hänen tahtonsa tulee selvästi ymmärretyks - silloin kun me halutaan kuulla se.

Siirsimme kyläilyn, joka oli alunperin sovittu jouluaatolle, päivän aikaisemmaksi. Kun olimme sinä iltana lasten kanssa autossa lähtemässä kotimatkalle Helsingistä Espooseen, syötin puhelimeni Google Maps -sovellukseen uuden kotiosoitteemme. Puhelin ei näyttänyt millään pystyvän päättämään reittiä, sillä kesti tovi ennen kuin mitään ruudussa tapahtui. Kun vihdoin sovellus alkoi toimimaan, oli yllätys sanoinkuvaamaton: puhelimeni kuvaruutuun ilmestyi Afrikan kartta! Ja ihan ensimmäisinä pistivät silmään minulle ainoat tutun nimiset Afrikan maat: Kenia ja Uganda, sillä näistä maista ovat kotoisin tuon seurakunnan, johon Jumala meidät johdatti, pastorit ja suuri osa jäsenistään!