Suoraan huipulle

Ei kenenkään maa vai mikä on totuus?

- - hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Hepr. 11:6

Erään tavallisen arkipäivän aamuna kun pysäytin auton ruokakaupan parkkipaikalle ja katselin viereisistä autoista ulos tulevia ihmisiä, minulle tuli ajatus: en koe itseäni tärkeäksi sen takia, että minulla on hyvä työpaikka. Samaan aikaan tunsin olevani vähintään yhtä tärkeä kuin nuo auton ikkunasta katselemani ihmiset, jotka pukeutumisensa ja olemuksensa perusteella selvästi menestyivät työssään.

Vaikka en ollut enää pitkään aikaan omistanut mitään, minkä ansiosta olisin voinut kokea olevani tärkeä, minä olin oppinut tuntemaan Jumalan. Ja juuri sen tähden, että tiesin varmaksi Hänen - kaikkivaltiaan Jumalan - rakkauden minua kohtaan,  tunsin erityisesti sinä päivänä, että olen todella tärkeä.

Siitä ajatuksesta kului pari päivää kun huomasin saaneeni sähköpostiviestin yhdistyksestä, josta olin kysellyt, noin vuosi aikaisemmin, työpaikkaa. Aluksi luulin sen olevan Jumalalta saatu ajatus ja myöhemmin asiat etenivätkin niin, että Jumala näytti vievän toiseen suuntaan. Ymmärsin, että tulen perustamaan uudelleen oman yritystoiminnan niin kuin minulle oli ollut aikaisemminkin helppoa ja luontevaa.

Jostakin syystä suunnitelmieni toteuttaminen siirtyi ja viivästyi. Terveyteni ei näyttänyt sallivan sellaista työtä aloittaa eikä oma intokaan siihen tuntunut millään syttyvän. Rukoilin päivittäin, että Jumala avaisi ovet minulle työhön, jonka Hän on minun tehtäväkseni valinnut. Rukoilin uskossa itselleni niin fyysisiä voimia kuin myös viisautta ja kykyä ymmärtää, milloin on aika astua eteenpäin ja mikä on se suunta, mihin Jumala haluaa minun astuvan.

Sitten takaisin sähköpostin pariin, jonka sain. Yhdistyksestä otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin, olisinko kiinnostunut sijaisen paikasta heidän toimissaan. Mietin rukoillen pari päivää, jonka jälkeen vastasin: tulen mielelläni käymään. Joka siis tarkoitti, että kyllä minua kiinnostaa. Ajattelin, että silloin tällöin töitä tehdessä olisi mukavampaa odottaa niiden oikeiden ovien avautumista. Ja sitäpaitsi muistin, että olin aivan hiljattain keittiön ikkunastamme ulos katsellessani ajatuksissani rukoillut näin: haluaisin välillä laittaa jotakin siistimpää vaatetta päälle ja lähteä johonkin. Seurakunnassa käyminen pari kertaa viikossa ei enää minulle riittänyt - koin olevani valmis paljon enempään.

On ihanaa pukeutua ja katsoa peiliin kun kokee itsensä kauniiksi eikä enää ahdistuneeksi. Sitä iloa, mitä Jumalan rakkaudesta olen saanut ammentaa, en halua pitää itselläni vaan sitä haluan jakaa. Jumalasta, jonka tunnen ja joka niin valtavasti minua rakastaa, haluan kertoa muille - ihan vaan liikkumalla elävänä ihmisten keskellä!

Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ilm. 21:3-4

Työhaastattelun edetessä alkoi kuulostamaan siltä, että minulle onkin varattu vakituinen työpaikka ja työnimikkeeni sisältäisi sanan vastaava. Vain sisimmässäni kokemani rauha sai minut tuossa hetkessä sanomaan, että voin kyllä yrittää.

En ymmärtänyt yhtään mistä tässä puun takaa tulleessa yllätyksessä oli kyse, mutta olin aivan iloinen. Minusta tuntui, että kaikki, mitä tapahtui, oli minulle niin tuttua. Koin olevani kuin kotonani tilanteen keskellä ja jopa tulevien työtehtävieni suhteen - aivan sama vastuutehtävä, joka minulle hiljattain seurakunnassa oli annettu, siirtyi nyt myös työelämään.

Lisäksi minua aivan nauratti Jumalan hyvyys ja uskollisuus. Olen käynyt kaksi pitkää koulua, joista toiseen olen käyttänyt elämästäni kaksi ja puoli vuotta sekä toiseen muutaman kuukauden vähemmän. Niistä kummastakaan en saanut lopputodistusta sen takia, että tottelin Jumalaa ja kunnioitin Hänen Sanaansa. Molempien koulutusten aikana Jumala sanoi minulle, että Hän ei tarvitse papereita vaan Hän itse palkitsee kuuliaisen sydämen.

Kun Herra käänsi - - kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä - - Ps. 126:1-2

Uudessa työssäni, jonka otin vastaan, tarvitsen yhtä paljon molemmissa koulutuksissa oppimaani ja lisäksi työnimikkeeni on vastaava.

- - te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy. Hepr. 10:34

En oikeastaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota koko tehtävänimikkeeseen enkä kunnolla ajatellut minkälaisen vastuun tai työn olin itselleni ottanut. Minulle riittävänä motiivina työhön sitoutumiseen oli rauha, jonka Jumala sisimpääni vaikutti ja kaikki ne monet rohkaisun sanat, joita Häneltä päivittäin sain: Mene eteenpäin, tämä on alku uudelle elämällesi, Jumala sanoi.

Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Hepr. 10:35-36

Jumala kuitenkin selvästi halusi minun ymmärtävän, mikä asemani työyhteisössäni on, sillä yhtenä päivänä minulle sanottiin: Yleensä aloitetaan puun juuresta ja kiivetään runkoa pitkin latvaa kohti. Sinä olet hypännyt suoraan latvaan; toisena taas: Sinä olet hypännyt suoraan huipulle. Ja kolmas kerta se toden sanoo. Silloin se sanottiin kaikista suorimmin: Sinä olet pomo.

Samaan aikaan ympärilläni olevista ihmisistä jotkut tulivat ihan suoraan sanomaan: Oletko varma, että tämä on oikea paikka sinulle? Ja toiset taas antoivat sen muilla tavoin ymmärtää. Silloin Jumala sanoi minulle: " - - älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö - - " - 1. Piet. 3:14

Enkä minä ollut ainoa, joka ei aluksi ymmärtänyt, kuka on pomo ja kuka ei. Mielipiteitä työhöni liittyen näytti olevan kaikkialla ja minun omani se tuntui olevan kaikista viimeisin. Silloin Jumala sanoi minulle: "Korota äänesi - - koko maa on edessäsi; minne näet hyväksi ja oikeaksi mennä, sinne mene." - Jer. 22:20, Jer. 40:4

Näiden monien mielipiteiden sekamelskassa löysin itseni yhtenä sunnuntai aamuna mietiskelemästä sitä, mikä totuus on:

Kotonani on kaksi peiliä, joita päivittäin meikatessani käytän. Aloitan aina kylpyhuoneen peilistä, josta usein näytän todella väsyneeltä ja joskus siihen peiliin katsominen saa minut tuntemaan, että en haluaisi lähteä mihinkään. Näin kävi myös ensimmäisen työviikkoni jälkeisenä sunnuntaina kun olin lähdössä seurakuntaan. Meikkauksen loppuvaiheessa siirryin tapani mukaan makuuhuoneen peilin eteen ja unohdin hetkessä kaiken sen, mitä kylpyhuoneessa olin nähnyt ja kokenut. Tuo peili saa minut aina näyttämään täydelliseltä. Sen edessä innostuin hetkessä tulevasta päivästä!

Meikatessani muistelin, että työhuoneessani on käynyt aivan samalla tavalla: Toiseen peileistä katsoessani piristyn aina, koska näen itseni kauniina ja toiseen katsoessani näytän surkealta enkä koe oloani kovin hyväksi sen jälkeen. Siitä syystä olen alkanut katsomaan, niin usein kun mahdollista, siihen peiliin, joka selkeästi antaa minulle voimaa jaksaa eteenpäin.

Ajatuksiini uppoutuneena minä ihan aidosti kyselin: Kumpaa peiliä minun pitäisi uskoa? Kumpi näkemäni ihminen on totuus minusta?

Silloin Jumala tuli mukaan keskusteluun ja sanoi: "Minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." - Jer.29:11

Niinpä Jumala oli sen minulle sanonut: Yksikään lannistava ajatus ei ole Jumalalta ja hyvällä omallatunnolla voin unohtaa valhetta puhuvat peilit. Sillä Jumalan Sana on Totuus. - Joh. 17:17