Mitä rakkaus on?

Mitä rakkaus on, tunnettako vain?

Olkaa - - Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi". Mutta - - ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - -  Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään - -  ahneella - sillä hän on epäjumalanpalvelija - ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa. Gal. 5:1-3,5

Olin hetki sitten luovuttanut, Jumalan kehoituksesta, autoni avaimet mieshenkilölle ja suostunut vierelläistujan paikalle seuraavan matkan ajaksi kun kohtasin karun todellisuuden: minun pitäisi myös lämmittää ja puhdistaa auto paksun lumen peitteestä ennen kuin kuski istuisi rattiin ja lähtisi ajamaan minun autollani. Vihaisena annoin harjan heilua ja kiristelin hampaita kun samaan aikaan kuski auton vieressä seisoen muille jutteli ja sen jatkoksi aikaa viettääkseen puhelintaan näpläsi. Huolestuneena epämiellyttävästä reaktiostani rukoilin: "Jumala auta minua - en halua kaikkien näkevän, miten paljon minua ärsyttää!" Huomaa - en kokenut vääräksi asennettani ystävää kohtaan vaan olin huolissani siitä, mitä muut minusta ajattelevat! Jumala sanoi: "Kyse ei ole siitä, että sinä saisit jotain hyötyä." Hän osui naulan kantaan, suoraan sydämeni syvimpään motiiviin: kun Jumala kehoitti minua antamaan ystäväni ajaa autollani, ajatus ei tuntunut minusta ollenkaan miellyttävältä; niinpä suostuessani siihen, päätin ajatella itserakkaasti ja vieläpä iloisena - nythän minun ei tarvitse puhdistaa itse autoani vaan sen sijaan voin istua lämpimään autoon ja vain nauttia matkasta. Kaunis itsekäs ajatukseni ei kuitenkaan toteutunut ja olin siitä vihainen ystävälleni! 

"Rakkaus jäi ahneutemme alle, paratiisin portti suljettiin." - Pekka Simojoki, laulu: Mitä rakkaus on?

Hän (Oma lisäys: Juudas) ei koskaan tehnyt parannusta itsekkäistä vaikuttimistaan. Hänen luonteensa paljastuu sellaisista asioista kuin: "Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä..." (Matt. 26:15, kursivointi lisätty). Hän valehteli ja imarteli saadakseen hyötyä (Matt. 26:25). Hän otti rahaa omaan käyttöönsä Jeesuksen palvelutyöhön kuuluvista varoista (Joh. 12:4-6). Lista jatkuu. Hän ei koskaan oppinut tuntemaan Jeesusta - - John Bevere, Saatanan syötti

Olimme toisen ystävän kanssa sopineet yhteisestä kyydistä lomamatkaa suunnitellessamme. Emme olleet päässeet tiellämme alkua pidemmälle kun huomasin jo pohdiskelevani: "Jos ystävä unohtaisi maksaa minulle oman osansa bensakuluista... Uskaltaisinkohan kysyä sitä häneltä? Olisikohan se oikein? Entäs jos en kysy, riittävätköhän rahani bensaan paluumatkalla? Entäs mitä me sitten syötäisiin palatessaamme kotiin, jossa on ihan tyhjä jääkaappi?" Jumala keskeytti ajatusteni kulun kysymällä: "Voisitko olla vain ystävällinen ystävällesi?" Kysymyksen kuultuani tulin huomaamaan, että minun todellakin oli erittäin vaikeaa olla vain ystävällinen ajattelematta miten pärjäisin taloudellisesti seuraavina päivinä ellei ystäväni korvaisi minulle ystävällisyyttäni sovitulla rahasummalla. Mitä jos ... - kysymykset hiipivät mieleeni aina kun autossa kukaan ei puhunut mitään. "Ehkä minulla riittää bensarahat, ehkä ei. Ja jos riittää, ruokaan ne eivät varmastikaan tule riittämään", pohdiskelin yhä uudestaan ja uudestaan. "Miksi en voisi siis vain siunata ystävääni ja olla välittämättä siitä, päättääkö hän maksaa minulle kyydistä vai ei?" oli kysymys, johon en osannut juuri sillä hetkellä vastata. Olisin valehdellut, jos olisin väittänyt kykeneväni ihan rehellisesti tekemään niin. Olisin kovasti halunnut voida myöntää toisin. Tunnustin Jumalalle heikkouteni ja pyysin, että Hän auttaisi minut vapaaksi tästä inhottavasta itsekkyydestäni, joka johtui epävarmuudestani.

Meidän täytyy tulla paikalle, jossa luotamme Jumalaan emmekä lihaan. Monet sanovat Jumalan olevan heidän avun lähteensä, mutta elävät kuin heillä ei olisi Isää. He ottavat elämänsä omiin käsiinsä, vaikka tunnustavat suullaan: "Hän on minun Herrani ja Jumalani." John Bevere, Saatanan syötti

Annoin molemmille lapsistani käteen kymmenen euron setelin ja sanoin: "Tämä raha on teidän. Jos haluatte, voitte ostaa tällä pysäkillä itsellenne matkaan mukaan karkkia." Pienempi lapsista valitsi huoltoasemalta pikaisesti mieluisan karkkipussin ja heiluttaen kymmenen euron seteliä, hän sanoi: "Äiti, voisitko maksaa sen puolestani!" Hän ei itse uskaltanut, mutta oli valmis antamaan rahansa ja syömään kiitollisena yllätyksenä saamansa karkit. Isompi lapsista sen sijaan käveli edestakaisin karkkihyllyn edessä vertaillen hintoja ja valittaen: "Miksi ne ovat niin kalliita?" Olin juuri päättänyt olla ostamatta itselleni karkkipussia, vaikka mieli tekikin makeata ja ajattelin, että antaisin molemmille lapsista myöhemmin euron kolikon, jos antaisivat minulle pusseistaan muutaman karkin. En kuitenkaan sitä heille vielä sanonut. Lopulta, pitkän pohdiskelun jälkeen, isompi lapsista kääntyi vielä kassalta takaisin ja meni vaihtamaan valitsemansa karkkipussin toiseen. Autossa hän totesi ensimmäisen karkin maistettuaan: "Minä en tykkää näistä." Mietin, että minä voisin ottaa hänen ostamansa pussin itselleni, antaa karkkirahat hänelle kokonaan takaisin ja lapset voisivat jakaa keskenään toisen ostaman pussin, josta molemmat tykkäsivät. En vieläkään sanonut ajatuksiani ääneen. Katsoin, miten lapsi, joka oli tehnyt ostaessaan väärän valinnan, alkoi murjottamaan, koska hänellä ei mukamas ollut karkkia, mitä haluaisi syödä. Pyysin pienempää jakamaan hänelle pussistaan, eikä se näyttänyt olevan yhtään ongelma. Isompi kuitenkin murjotti. Oli surullista katsoa, miten hän valitsi keskittyä säälimään itseään kun toinen oli valmis iloiten antamaan karkeistaan, joista hänkin tykkäsi ja luvassa olisi myös menetettyjen rahojen takaisin saaminen - tosin hän ei sitä vielä nähnyt eikä ollut siitä tietoinen. Olisin niin toivonnut tämän lapsen näkevän, että hänen virheensä on kääntymässä hänen siunauksekseen. Olin surullinen, ettei tämä lapsi kyennyt näkemään minkäänlaista toivoa tilanteessaan. Pienempi lapsi oli koko ajan valmis jakamaan hänen kanssaan omistamiaan karkkeja. Hänen sisarensa sen sijaan ei edes kyennyt näkemään, että hänellä olisi lupaa pyytää enempää kuin vain muutaman. Hän oli antautunut itsesääliin valtaan. Minun suunnitelmani oli koko ajan korvata myöhemmin molemmille omista pusseistaan menettämänsä karkit. En ollut vieläkään sanonut sitä ääneen. Kun pienempi lapsista sai karkkipussinsa tyhjäksi, sanoi hän iloisena: "Annatko minulle sinun karkit?" Lapsi, jonka siihen kuului vastata, oli kuin ei ymmärtäisi kieltä, jolla kysymys esitettiin. Keskeytin monia kysymyssanalla alkavia vastausvaihtoehtoja sanomalla: "Ole hyvä ja vastaa siihen, mitä sinulta kysyttiin." "No mutta, miksi ...", hän koitti vastata ja keskeytin jälleen: "Ole hyvä ja vastaa joo tai ei." "Joo", hän mutisi niin matalalla äänellä kuin pystyi, antoi karkkipussinsa takapenkille ja vajosi auton etupenkillä enstistä syvemmälle murjottamisasentoon. Pienempi lapsi jatkoi iloisena nauttimista karkinsyönnistä eikä ollut elämän murheista moksiskaan.

Jumala ei koskaan luonut meitä elämään - - toisistamme riippumattomina. Hän pitää siitä, että hänen lapsensa huolehtivat toisistaan ja ruokkivat toisiaan. Hän turhautuu, kun me murjotamme ja säälimme itseämme ja syytämme kaikkia muita onnettomuudestamme - - Eristäytynyt ihminen etsii vain omaa etuaan, ei Jumalan. John Bevere, Saatanan syötti

Ylläolevia sanoja kirjasta lukiessani muistin, että lapsi, joka oli päättänyt murjottaa, syytti minua siitä, että omisti "väärät karkit", koska olin häneltä kassajonossa kysynyt: "Miksi päätit ostaa samanlaisen pussin kuin siskolla?" Se oli saanut hänet epäilemään päätöstään ja vaihtamaan valitsemaansa karkkipussin toiseen.

Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkätähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. Sentähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa pidättää satonsa. Hag. 1:9-10

Mainittakoon vielä, että ystäväni, jonka kanssa menimme lomamatkalle, todellakin tarjosi minulle oman osuuden bensakuluista ja enemmänkin vielä. Sen lisäksi Jumalan kehoituksesta toinen ystävä, jonka luona olimme käymässä, antoi minulle kotimatkalle lähtiessäni rahasumman, joka korvasi minun omankin osuuteni bensakuluista. Lasteni karkkiraha oli myös lahja Jumalalta tämän ystäväni kautta.

Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: " - - senkaltaisten on Jumalan valtakunta. - - joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Luuk. 18:16

Uskon, että Jumala saattoi silti siunata meitä suunnitelmansa mukaan, koska olin ottanut kuullakseni Pyhän Hengen kehoituksen, tunnustanut väärät ajatusrakennelmani, katunut ja tehnyt sydämestäni parannusta niistä.