Kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi

Seurakunta, vai onko sittenkään?

Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan. Luuk. 12:2-3

Päätin lähteä seurakunnan tapahtumaan luottaen siihen, että saattaisin paikan päällä mahdollisesti iloita jonkun tuttavan näkemisestä tai vaikkei näin kävisikään, saisin kuitenkin kokea olevani osa Kristuksen ruumista.

Tulin totisesti yllättymään ja olin kuin ällikällä lyöty, enkä tiennyt itkeä vaiko ihmetellä, huomatessani ettei ykiskään tuntemistani henkilöistä minua tervehtinyt eikä osoittanut minkäänlaista "kiva nähdä sisko" elettä vaikka miten yritin tavoittaa katsekontaktia olemalla valmis kuulemaan nuo päivääni piristävät tervehdyksen sanat. Kyllä, minä myöskin tervehdin ja ihan ääneen, mutta taisin puhua enemmänkin seinille kuin ihmisille. Olin kuin mitä säälittävimpi kerjäläinen, jolle aivan pienikin ele olisi riittänyt tunteakseen itsensä osaksi tuota joukkoa.

Istuin hämilläni ikkunanlaudan reunalla tuijottaen tyhjyyteen ja ajattelin: "Jumala, minuun sattuu." Teki todellakin kipeetä todeta, että ihmiset, jotka ovat aikaisemmin tervehtineet kunnioitusta osoittaen, ovat yhtäkkiä alkaneet kääntämään katsetta poispäin minut nähdessään. Minä en ole koskaan näille ihmisille puhunut eivätkä he ole sanoneet minulle, miksi he eivät tervehdi minua enää. "Isä, minuun sattuu ja itken Sinun lastesi puolesta", sanon yhä äänettömästi surren.

Ollessani jo tyyntynyt ja saanut rauhan osani kanssa tuli tilanteeseen yllättävä käännekohta kun pastori iski kädellänsä suoraan minun kasvoihini! Hän oli tapahtuneesta selvästi pahoillaan ja pyyteli useita kertoja minulta anteeksi. "Saat anteeksi", vastasin ihmetellessäni entistä enemmän ja ilo täytti sydämeni. Tämän pastorin anteeksipyynnön sanat olivat kuin balsamia kaikkien noiden näkymättömien iskujen aiheuttamille haavoille. Minuun ei sattunut enää.

Sitten olikin kokousten välissä ollut tauko loppumaisillaan ja siirryin takaisin katsomoon. Tilaisuus alkoi rukouksella, jossa sanottiin: "Isä, Sinä haluat aina olla kanssamme, puhua meille ja seurustella kanssamme." Mieleeni nousivat Raamatun sanat:

Jumala ei halveksu ketään. Job. 36:5

Seuraavana päivänä satuin näkemään ja aivan korvieni vierestä kuulemaan, miten yläasteikäiset nuoret osoittivat ohikulkevaa tyttöä keskenään kuiskaten: "Tuolla menee tuo tosi ällö tyyppi."

Eikö Jumalan seurakunnan pitäisi kyetä parempaan?