Ihmeellinen rauha

Kutsuttu rakastamaan.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi - - Fil. 4:7

On lauantaipäivä eikä minulla ole mitään velvollisuuksia. Toki - kotini on siivousta vailla, auto kaipaa imurointia, kissojen kanssa on haastetta, lapsilla on vaikeaa eikä aikani heidän kaikkien kanssa olemiseen ole läheskään riittänyt.

Olen viime aikoina miettinyt, voisiko sisimmästäni kumpuava ilo sittenkin johtua vain olosuhteista; voisiko sisimmässäni oleva ihmeellinen ilo johtua sittenkin vain siitä, että työpaikalla minusta tykätään ja seurakunnassa minua lähestulkoon ihaillaan.

Olen viime aikoina jopa epäillyt, onko oikein olla koko ajan näin iloinen kuin mitä yhtäkkiä olen alkanut olemaan. Olen jopa varoittanut muita ymmärtämästä iloani väärin, mutta ymmärränkö itsekään oikein. Välillä sisimmästäni kumpuava ilo itseänikin pelästyttää ja mietin, että onko se varmasti okei. Silloin vihollinen tarttuu heti ajatuksiini ja kuiskailee: Ei ole oikein tykätä ihmisistä näin paljon! Et voi ihan kaikkia rakastaa!

Samaan aikaan Jumala muistuttaa omista sanoistaan: Minä olen kutsunut sinut rakastamaan. Joitakin vuosia aikaisemmin nämä sanat kuullessani ajattelin, että Jumala on erehtynyt henkilöstä sanoessaan minulle näin.

Mutta uskoin Häneen. Minä, joka olin elänyt elämäni vihan ja pelon vankina, tulisin Jumalan avulla aivan varmasti rakastamaan. Ja tiesin, että silloin rakastaisin hyvin.

Lauantaipäiväni ei mene läheskään niin ihmeellisesti kuin sen toivoisin menevän. Minua väsyttää, päätäni meinaa särkee, en jaksaisi tehdä mitään ja lapsi on päättänyt vuodattaa kovalla äänellään kaikki sisimpäänsä turhautumisensa minuun. Toinen oli tehnut samaa vain pari päivää aikaisemmin.

Katson lasta, jolla näyttää olevan kaikki niin huonosti sekä muistelen toista, jonka asiat näyttivät olevan vielä huonommin ja koen sisimmässäni rauhaa. Neuvon häntä, kuten olin neuvonnut toista, sanoilla, joita en tunnista omikseni. Koen ihmeellistä rauhaa. Lapsi vaan kiihtyy, mitä enemmän kuuntelen. Saan kuulla olevani syypää kaikkeen, mikä hänen elämässään on huonosti. Ja koen yhä rauhaa. Puhun lempeällä äänellä ja vieläkin sanoilla, joita en tunnista omikseni. Lapsi selvästi tarkkailee minua ja sitten taas jatkaa. Pyhä Henki kuiskaa sisimpääni: rakasta. Lopulta lapsi rauhoittuu kun on saanut sanottua sydämeltään kaiken.

Kuinka suuri onkaan sisimmässäni rauha kun voin vaan rakastaa!

- - ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne. Joh. 16:22