Epäoikeudenmukaisuus

Ollessamme uskollisia Jumalalle, meidät palkitaan.

Israelilaisten kulkiessaan kohti luvattua maata Herra puhui Moosekselle Mooabin arolla Jordanin rannalla, Jerikon kohdalla, sanoen:

"Puhu israelilaisille ja sano heille: Kun olette kulkeneet Jordanin yli Kanaanin maahan, niin karkoittakaa tieltänne kaikki maan asukkaat ja hävittäkää kaikki heidän jumalakuvansa, hävittäkää kaikki heidän valetut kuvansa ja kukistakaa kaikki heidän uhrikukkulansa. Ottakaa sitten maa haltuunne ja asukaa siinä, sillä teille minä annan omaksi sen maan - -  Mutta jos ette karkoita maan asukkaita tieltänne, niin ne, jotka te heistä jätätte jäljelle, tulevat teille okaiksi silmiinne ja tutkaimiksi kylkiinne, ja he ahdistavat teitä siinä maassa, jossa te asutte." 4. Moos. 33:55

Jumala haluaa puhdistaa sydämemme niin, että sen maaperälle ei ole istutettuna muuta kuin Hänen rakkauden hedelmiä. Siksi kaikki, mikä siihen on kasvanut elämämme aikana synnin tuloksena, on kitkettävä pois juurineen. Sitä varten Jumala kuljettaa meitäkin pitkän matkan maasta maahan (koettelemuksesta koettelemukseen, jossa meillä on mahdollisuus tehdä parannus synneistämme ja ottaa vastaan Hänen armonsa) niin kuin israelilaisia aikoinaan luvattua maata kohti.

Valitettavasti kovin moni israelilaisista Mooseksen lisäksi ei ajatellut matkansa aikana niin kuin Jeesus maanpäällisen vaelluksen esimerkillään myöhemmin opetti:

Jeesus tiesi, että hänen Taivaallinen Isänsä valvoi koko hänen elämäänsä ja kaikkea sitä, mitä hänelle saattaisi sattua. Hänellä oli läheinen suhde Isäänsä eikä hänellä ollut epäilystäkään siitä, etteikö Kaikkivaltias Jumala ajallaan korjaisi vääryyksiä. Jeesuksen ei tarvinnut taistella oikeuksiensa puolesta. Meidänkään ei tarvitse tehdä sitä. Maailmankaikkeuden ihmeellinen hallitsija ei torku. John Bevere, Mitä teet kun tunnet tulleesi väärinkohdelluksi?

Jumala haluaa meidän luottavan sataprosenttisesti Häneen kun Hän kuljettaa meidät niiden maiden läpi, jossa joudumme kohtaamaan sydämiemme epäjumalat.

Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Hes. 36:26

Epäoikeudenmukaisuus - seuraako se minua kaikkialle, minne menen? Vai onko se kannoillani siitä syystä, että Jumala haluaa puhdistaa sydämeni maaperää?

Siitä on jo aikaa kun eräs miespuolinen henkilö - nykyään hyvä ystäväni - sanoi eräässä hengellisessä tilaisuudessa kokonaisen ryhmän edessä minulle sanat: "Sinä olet kaunis nainen." Ja ihan oikein onnistui häneltä ajatuksen viimeistelykin: "Toivottavasti kykenet ottamaan vastaan." Eipä mennyt montaa tuntia siitä kun kuulin itseni ajattelevan: "Hän sanoi nämä sanat vain siksi, että Jumala käski hänen tehdä niin. Olen kaunis vain Jumalan silmissä, hänen mielestään en kuitenkaan." Häpesin valtavasti itseäni ja ajatuksiani, vaikka onnekseni olinkin silloin ainut, joka ne kuuli.

Jos minäkuva kyllästetään häpeällä, ihminen ei tunnista oman persoonansa ja toisen persoonan välisiä rajoja. Jos rajat eivät lapsuuden aikana ole muodostuneet terveesti, ihminen pyrkii aikuisenakin jatkuvasti etsimään rajojaan muiden kautta ja hakemaan hyväksyntää. Terveiden käyttäytymismallien puuttuminen aiheuttaa sen, että hänen kykynsä tulla toimeen muiden ihmisten kanssa jää vajaaksi. Nämä ovat häpeäpersoonan tunnusmerkkejä. Tor G. Spiik, Häpeän lapset

Sellainen ihminen, joka ihmissuhteissaan reagoi häpeästään käsin, tarvitsee elämäänsä Jumalan armoa identtiteettinsä eheytymiseen ja syntisistä reaktiotavoistaan vapautumiseen.

Psykologian piirissä puhutaan "ehdottomasta myönteisestä huomiosta". Kristinuskon vastine tälle on Jumalan armon tunteminen, joka merkitsee vapautumista sekä ylpeydestä, jolla pyrimme suojelemaan itseämme, että itsemme tuomitsemisesta. Kun koemme syvällisesti olevamme hyväksyttyjä tämmöisinämme, meidän ei tarvitse niin kiihkeästi pyrkiä määrittämään omaa arvoamme saavutusten, ihmisten osoittaman kunnioituksen, tavaroiden tai ruummiillisen terveyden kautta. Tilanne on hieman samankaltainen kuin epävarman Pinokkion sanoessa luojalleen Gepettolle: "Isä, en oikein tiedä, kuka olen. Mutta jos sinun mielestäsi olen ookoo, taidan olla ookoo myös omasta mielestäni." Neil T. & Joanne Anderson, Sielun hiljainen kipu

Ajatuksiani kauhistuneena vilpittömin sydämin rukoilin: "Pyydän Isä Jeesuksen nimessä - tule parantamaan minut niin, että tietäisin, kuka olen, kenen olen ja miksi olen. Vapauta minut ihmisten hyväksynnän hakemisesta paljastamalla ja parantamalla haava, joka minun ajatukseni vääristää."

Uutta ystävyyssuhdettani alkoi varjostamaan epäoikeudenmukaisuus, joka lopulta sai minut tuntemaan itseni arvottomista arvottomaksi olennoksi maan päällä. Tunsin koko olemuksellani syvältä sisimmästäni saakka etten kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi. Tuo tunteista kamalin raastoi sisimpääni niin, että sai minut lamaannuksen ja masennuksen otteeseen - jokainen ruumiini liike sai minut tuntemaan, että olen ihmisten inhon ja kauhistuksen kohteena.

Eräänä aamuna aloin selailemaan kirjaa, johon katseeni oli osunut. Juuri silloin saatoin ymmärtää erittäin hyvin lukemaani: "Masennus on sielun kiputila, joka särkee hengen. Se kietoutuu niin tiiviisti ihmisen ympärille, ettei hän voi uskoa pääsevänsä siitä ikinä eroon - - "; "Heidän (oma lisäys: masentuneiden) ajatuksiaan värittävät kielteiset tai synkkämieliset näkemykset itsestä, tulevaisuudesta ja ympäröivistä olosuhteista." - Neil T. & Joanne Anderson, Sielun hiljainen kipu. Vaikka syvällä sisimmässäni oli tietoisuus siitä, että Herra, minun Jumalani on minun kanssani, missä ikinä kuljenkin - Joos. 1:9, nämä sanat kuvastivat täydellisesti sitä, mitä sillä hetkellä pimeyteni keskellä koin.

Jumala on minulle opettanut, että omista haavoista ei ole hyvä muita tiedottaa ja vilpitön haluni on totella Jumalaa sekä luottaa kaikessa Hänen apuunsa. Haluan Hänen parhaan suunnitelmansa toteutuvan elämässäni. Minulle oli erittäin vaikeaa vaieta kivustani enkä oikeastaan voinut ymmärtää, miksi minun täytyi kärsiä näin. Sisälläni oli valtava ristiriita - kaiken järjen mukaan olisi minulla ollut syytä katkaista välit ystävääni ja antaa ajan parantaa haavat; samalla näin selkeästi, ja muistin kaikki ne kerrat, jolloin Jumala oli ylen ihmeellisesti vahvistanut, että tämä ystävyys on Hänen siunaama ja Herran käden alla ollut ihan alkumetreiltä saakka. Minun tunteeni vakuuttivat, että tämä ihminen ei voi minua sietää, mutta hänen konkreettiset tekonsa osoittivat aivan päinvastaista. Olin kuin maasta irti revitty puu kaikkine juurineen pyörremyrskyssä.

Lopulta minun oli saatava puhua tästä, koska itseinho, jota koko olemuksessani koin, tuntui alkavan repimään minua tuhanneksi palaseksi. Soitin luotettavalle ystävälleni, joka on aina viisas neuvoissaan. Hän vastasi tälläkin kertaa tapansa mukaan: "Rukoillaan ja Herra kyllä puhuu sinulle." Rivien välistä hän oli ymmärtänyt hyvin myös henkisen tilanteeni vakavuuden ja hellävaraisesti, mutta sanoistansa varmana kehoitti minua: "Mikäli pystyt, odota kärsivällisesti, mitä Herra haluaa tilanteen kautta sinulle opettaa." Keskustelumme päätyttyä hän lähetti minulle rohkaisevan tekstin, johon oli törmännyt facebookissa:

Kun tuska ja kipu ei enää vedä sinua lähemmäs Herraa kun se sen sijaan laittaakin hengellisen elämäsi alenevaan syöksykierteeseen silloin Jumala tulee. Hän ei salli luottavaisen lapsensa masentua liiasta kivusta ja sielun tuskasta. Kun tuo kipu alkaa olla sinulle haitaksi kun se alkaa estää kasvuasi Jumalan täytyy toimia ja nostaa sinut taistelusta hetkeksi pois. Hän ei milloinkaan salli sinun hukkua kyyneliisi. Hän ei anna kipusi turmella mieltäsi. Hän lupaa tulla juuri oikealla hetkellä pyyhkimään kyyneleesi pois ja antamaan ilon murheesi sijaan. Jumalan Sanassa sanotaan, ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo (Psalmi 30:5). David Wilkerson

Jumalalla oli varalleni muitakin keinoja, jotka kaikki yhdessä vaikuttivat niin, että lopulta kykenin itkemään. Itseinho on tunne, joka ei luonnostaan saa itkemään, koska siihen on kätkettynä niin paljon vihaa. Jumalalle ei kuitenkaan mikään ole mahdotonta ja kun itkemään aloin, se sattui ja kovaa. Juuri silloin olisin halunnut olla keskellä metsää ja huutaa kaiken sen syvällä sisimmässäni olevan kivun minusta ulos.

Hylkäämisten takia sisimpäni jokainen solu pursuu häpeää - -  minusta on tuntunut, kuin sisälläni oleva häpeä olisi räjäyttänyt minut kappaleiksi ja jäljelle olisi jäänyt kammottava kuoleman, myrkyn ja pilaantumisen löyhkää. Tor G. Spiik, Häpeän lapset

Joitakin päiviä myöhemmin olin erään ystävän kanssa kävelylenkillä kun kerroin, mitä olin läpikäymässä ja miltä minusta on viime päivinä tuntunut. Olin juuri sanonut, että se, mitä nyt käyn läpi, tuntuu oikein syvältä saakka kun huomasin, että olemme kulkemassa suuntaan, johon osoittavassa tienviitassa lukee: "keskuspuhdistamo". Ystävä kysyi: "Haluatko käydä ihan paikan päällä?" Vastasin: "Kyllä!" Tämän tien varteen oli kasattu maasta juurineen irrotettuja puita ja jostain ilmestyi yllättäen myös haju, joka muistutti niistä sanoista, mitä kirjasta lainaamassani kuvauksessa häpeäntunteestaan kertoja kuvaili.

Ystävyys, ikävä ja häpeä ovat sanat, johon yhä uudestaan katseeni pysähtyy. Minulla on ikävä ystävää, jonka kanssa en näytä kykeneväni keskustelemaan enää ilman, että löytäisin itseni yhä uudestaan häpeän varjon peittämänä. Tunne on niin todellinen ja sitova, että näen unessakin ystäväni mittaavan ja arvostelevan tuomitsivin ajatuksin ulkonäköäni.

Ystävä, jolla ei ole mitään aavistusta siitä, mitä tunnen, voisi soittaa minulle hetkenä minä hyvänsä ja olisi epäkohteliasta olla puhumatta hänelle ilman olemassaolevaa selitystä siihen.

Mielessäni pyörii monia vaihtoehtoisia ideoita siitä, miten voisin kertoa hänelle epäoikeudenmukaisuuden tuomasta tuskasta ja sen aikaan saamasta häpeäntunteesta. Kuitenkaan en koe sisimmässäni rauhaa yhdenkään keksimäni ajatuksen suhteen. Välillä näen ikään kuin pieniä välähdyksiä omistakin vajavaisuuksista ja ystäväni aidosta ja vilpittömästä sydämestä. Ristiin rastiin kulkevat ajatukseni eivät näytä vievään mihinkään suuntaan.

Juuri sopivasti saan ystävältäni viestin, jossa hän tiedustelee, miten minulla menee. Saatan jo tuntea sisimmässäni voitonriemun, kunhan vaan löydän pähkäilemistäni vastausvaihtoehdoista sopivan. "Jeesus auta minua! Mitä minä sanon??" rukoilen ja haluan ihan oikeasti tietää. Luovun kaikista ajatuksistani ja jään odottamaan, mitä Pyhä Henki sisimpääni puhuu.

Etääntyäkseni aiheesta hetkeksi konkreettisesti otan käteeni kirjan. Siellä lukee:

"Sillä se on armoa (englanninkielisessä raamatunkäännöksessä sanotaan "kiitettävää"), että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien" (1. Piet. 2:19). Tämä jae tarjoaa meille mielenkiintoisen oivalluksen yhdestä asiasta, joka Jumalaa miellyttää. Kun mietä kohdellaan väärin ja me kestämme arvokkaasti siitä seuraavan kivun ja kärsimyksen, miellytämme Jumalaa. Hän pitää sitä kiitettävänä, kiitoksen arvoisena - -  Pietari tarkoitti ilmauksellaan "omantunnon tähden Jumalan edessä" sitä, että Jumalasta on ihanaa, kun me olemme hänen toiveilleen niin herkkiä ja kuuliaisia, että suostumme myös kärsimään niiden takia - -  Pietari tarkoittaa tässä oikeaa, syyttömänä kärsittyä vainoa: vaikka ihminen on toiminut oikein, häntä syytetään aiheetta. Se on selvästikin epäoikeudenmukaista kohtelua. Sanon nyt totuuden, jota en soisi sinun koskaan unohtavan: Kun sinua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, älä ryhdy vaikeroimaan ja valittamaan vaan nouse ylös, kohota kätesi, huuda ilosta ja tanssi. Olet tehnyt jotakin, josta Jumala pitää ja palkitsee sinut runsaammin kuin ansaisisitkaan. John Bevere, Mitä teet kun tunnet tulleesi väärinkohdelluksi?

Tiesin samantien, mitä sanat, "omantunnon tähden Jumalan edessä", tekstissä tarkoittivat. Jumala ei halunnut, että mainitsen kokemastani mitään. Vaikka minusta ei vieläkään siltä tuntunut, tein päätöksen, jonka koin Jumalan haluavan minun tekevän ja vastasin ystävän viestiin, että minulla menee oikein hyvin ja kiitin häntä kysymyksestä todella tarkoittaen sitä! Sinä samana hetkenä aloin kokemaan iloa ja vapauduin ahdistavista ajatuksistani! Halleluja!!

Epätavallista vastaustani ihmetellessä ystäväni kysyi hymyillen: "Miten se on mahdollista?" Vastasin: "Jumalalle on kaikki mahdollista" - 1. Moos. 18:14 ja lisäsin: "Toisin voi asian sanoa: kuuliaisuuden siunaus."

Illalla tulivat kirjasta vastaan sanat:

Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. (1. Piet. 3:9, kursivointi kirjoittajan); Älä koskaan unohda, mitä meille uskoville on luvattu: jos kärsimme huonoa kohtelua tehtyämme oikein, saamme siunauksia Taivaalliselta Isältämme. John Bevere, Mitä teet kun tunnet tulleesi väärinkohdelluksi?

Päivällä olivat mieleeni nousseet muutamaan otteeseen Raamatun sanat, jotka nekin löytyivät samasta kirjasta:

"Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä" (1. Piet.4:1); Miten Kristus sitten kärsii lihassa? Ensinnäkin häntä kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti! John Bevere, Mitä teet kun tunnet tulleesi väärinkohdelluksi?

Ollessamme uskollisia Jumalalle, meidät palkitaan. Kuuliaisuus Jumalan Sanalle vie meitä siunausten maahan - Egyptistä luvattuun maahan (synnin orjuudesta Jumalan iloon ja rauhaan - itsemme hyväksymiseen).

Ja te napisitte teltoissanne ja sanoitte: "Sentähden että Herra vihaa meitä, vei hän meidät pois Egyptin maasta, antaakseen meidät amorilaisten käsiin ja tuhotakseen meidät. Mihin me menemme? Veljemme ovat saattaneet meidän rohkeutemme raukeamaan, sillä he sanovat: Siellä on meitä suurempi ja kookkaampi kansa, siellä on suuria, taivaan tasalle varustettuja kaupunkeja; näimmepä siellä anakilaisiakin." Niin minä vastasin teille: "Älkää säikähtykö älkääkä peljätkö heitä. Herra, teidän Jumalanne, joka käy teidän edellänne, taistelee itse teidän puolestanne, aivan niinkuin hän teki teille Egyptissä teidän silmienne edessä ja erämaassa, jossa sinä olet nähnyt, kuinka Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niinkuin mies kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet, kunnes tulitte tähän paikkaan."  Mutta sittenkään te ette uskoneet Herraan, teidän Jumalaanne,  joka kävi teidän edellänne tiellä katsoakseen teille leiripaikat: yöllä tulessa, valaistakseen teille tien, jota teidän oli kuljettava, ja päivällä pilvessä. Kun Herra kuuli teidän puheenne, vihastui hän ja vannoi sanoen: "Totisesti, ei kukaan näistä miehistä, tästä pahasta sukupolvesta, saa nähdä sitä hyvää maata, jonka minä valalla vannoen olen luvannut antaa teidän isillenne, ei kukaan, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika; hän saa sen nähdä, ja hänelle ja hänen lapsillensa minä annan sen maan, johon hän on astunut, sentähden että hän on uskollisesti seurannut Herraa." 5. Moos. 1:27-36

Ylläolevia jakeita Raamatusta lukiessani kuuluivat lasten elokuvasta sanat: "En kaipaa jännitystä, riittää kun elämä on tyyntä ja tylsää." Muistin, mitä olin lukenut hijattain kirjasta:

Minkälainen elämä sinuun vetoaa? Haluaisitko olla sotavanki ja elää kädet sidottuna häkissä vai olisitko mieluummin vapaa mies, joka tunkeutuu sotavankeja hallussaan pitävän vihollisarmeijan alueelle? Vankileirillä elävä mies on vanki, luotisateeseen joutuva mies on vapaa. John Bevere, Mitä teet kun tunnet tulleesi väärinkohdelluksi?

Riittääkö sinulle, että elämäsi on tyyntä ja tylsää vankilassa vai suostutko kulkemaan, Jumalaan luottaen, kohti vapauttasi siunausten maahan?